Minussa asuu pieni pessimisti

Tämä maailma on täynnä neuvoja ja oppaita positiivisesta ajattelusta ja siitä, kuinka sillä voi vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ostin kerran eräiltä messuilta oppaan, jossa puhuttiin positiivisesta ajattelusta ja ykseydestä johonkin ylempään tahoon. Universumiin. Koska en usko ufoihin tai moiseen ykseyteen, se kirja jäi minulta lukematta ja vein sen kirpputorille.

Olen siis pessimisti. Myönnän sen tässä nyt ihan julkisesti. Minun lasini on puoliksi tyhjä, kun se muiden silmissä on puoliksi täysi. Olen sitä mieltä, että pessimisti ei pety. Kun valmistaudun pahimpaan, pettymys ei ole niin suuri. Ajattelenkin asioista usein hyvin negatiivisesti. Uskon, että kaikki ikävät kokemukset elämässäni ovat syy siihen, että minusta on tullut pessimisti. Jopa positiivisissa asioissa voi piillä salakavala koukku, johon minun on hyvä varautua. Siksi en voi varauksetta iloita, kun minulle tapahtuu jotain hyvää.

Tämä psyykkinen sairaus on ollut minulle hyvin raskas negatiivinen kokemus ja sitä on jatkunut vuosia. Kun minulla on paha olo, positiivisille ajatuksille on ollut lähes mahdotonta löytää sijaa. Ole siinä sitten iloinen ja ajattele positiivisesti, kun olet masentunut tai kun sinua ahdistaa. Ei onnistu ainakaan minulta. Positiivisten ajatusten löytäminen on siinä tilanteessa aika toivotonta ja silti niitä positiivisia ajatuksia pitäisi juuri silloin yrittää löytää. Kun voin sitten taas paremmin, voin olla jopa iloinen, mutta positiivinen ajattelu voi tuottaa silti vaikeuksia.

Hoitajani mukaan omaa ajatteluaan voi muuttaa. Uskon että tämä on totta, mutta se on todella vaikeaa. Olen kangistunut kaavoihini, enkä tiedä opinko enää uusia temppuja. Tai haluanko edes oppia. On helpompaa olla pessimisti, kuin yrittää muuttaa tapojaan. Oman ajattelunsa muuttaminen vaatii paljon harjoittelua ja voimia ja niitä minulla ei tällä hetkellä ole. Mutta kyllä minäkin uskon positiiviseen ajatteluun, vaikka olen pessimisti. Siihen että se on olemassa ja siihen, että sillä voi vaikuttaa elämänsä laatuun. Kyllä minäkin yritän ajatella asioista positiivisesti, mutta se pieni pessimisti istuu kuitenkin aina toisella olkapäällä.

Kun minulle sitten tapahtuu jotain hyvää, minun on vaikea uskoa sen hyvän kestävän. En usko ansainneeni sitä, vaikka olisin tehnyt kovasti töitäkin sen eteen. Jotain pahaa tapahtuu kuitenkin ja kaikki on taas niin kuin ennenkin. Olen niin tottunut siihen, että asiani ovat huonosti. Se on minulle tuttu ja turvallinen tunne. Jos minulle sanotaan, että onpa hyvä kirjoitus, en usko sitä. Se pieni pessimisti olkapäälläni kuiskii korvaani, että tämä on huono kirjoitus, ei tällaista voi julkaista. Ja jos julkaistaan, mitään hyvää tämän kirjoituksen julkaisusta ei voi seurata.

Olenko minä sitten todella näin pessimistinen ihminen. Kyllä minä sisimmässäni olen. Minun kurja menneisyyteni ja sairauteni ovat sen minulle opettaneet. Elämä jakoi minulle huonot kortit, joten miten voin edes odottaa, että jotain hyvää tapahtuisi. Tai että se kestäisi. Mutta kaipa se on niin; Kun optimisti istuu toisella olkapäällä, niin pessimisti istuu toisella olkapäällä ja loppu onkin sitten minusta kiinni, kumpaa minä kuuntelen.

Dirlittan

2 kommenttia artikkeliin ”Minussa asuu pieni pessimisti

  1. Pitäisikö joskus kirjata ylös, kumpia asioita tapahtui enemmän päivässä – hyviä vaiko huonoja? Jos ei tapahtunut mitään, onko se hyvä asia? Ja sitten katsoisi viikon jälkeen kumpia merkintöjä löytyy enemmän. Onni asuu arjessa.

Jätä kommentti