Kulttuuri ja taide osana kuntoutumista

Kävimme toukokuun alussa Oulussa Suomen Klubitalojen yhteisessä kevätseminaarissa. Tämä oli upea ja erittäin antoisa matka. Yksi keskeinen teema seminaarissa oli kulttuuri ja taide ja sen merkitys yhtenä kuntoutumismuotona. Oli suuri ilo huomata, että asia otettiin esille seminaarissa. Tunnen ylpeyttä meidän Klubitalostamme, sillä meillä Salon Klubitalolla on ollut Kulttuuria kehiin -taideprojekti jo muutaman  vuoden ajan osana klubitaloarkea ja kuntoutumista.

Minusta kulttuurin ja taiteen merkitystä yhtenä kuntoutumismuotona ei tule vähätellä. Tämä on aihe, josta voisin puhua pitkään. Aihetta on tutkittu myös tieteellisesti ja sen hyödyt ja edut kuntoutumisessa on tunnustettu. Seminaarissa tuotiin esille pitkä lista asioita taiteen ja taiteellisen toiminnan vaikutuksista mielenterveyteen. Osallistuminen taidetoimintaan vähentää esimerkiksi sosiaalista syrjäytymistä ja lisää itsetuntoa. 

Sillä on myös paljon muita edullisia vaikutuksia mielenterveyskuntoutujan arkeen. Taiteen tekeminen on yksi mahdollisuus ilmaista itseään silloin, kun sanoja ei vain löydy. Olenkin Salon Klubitalon kulttuuriprojektissa mukana olleena huomannut, että meiltä löytyy todella luovia, taitavia ja innostuneita taiteenharrastajia, kun siihen on luotu ensin sellaiset puitteet, että tekemisestä on tullut mielekästä. Toimintaamme on osallistunut moni sellainenkin jäsen, jonka ei olisi uskonut kiinnostuvan kulttuurista, saati sitten taiteesta. 

Miksi sitten teemme Klubitalollamme taidetta. Itseämme varten. Meillä on toimiva ja hyvin suosittu taideryhmä, jota ohjaa paikallinen taiteilijamme Satu-Maaria Mäkipuro. Hän on erittäin pidetty henkilö Klubitalollamme, sillä hän ymmärtää meitä mielenterveyskuntoutujia ja osaa löytää meidän kuoremme alta sen luovan puolen. Hänen intonsa ja tsemppinsä on auttanut ja innostanut monia kuntoutujajäseniämme tutustumaan taiteen tekemiseen. Hän on täällä tärkeä henkilö.

Taideryhmämme pitää joka kevät MHAW-viikon aikoihin taidenäyttelyn, jossa vuoden aikana tehdyt tuotokset pääsevät oikeuksiinsa ja esille kaikkien ihailtaviksi. Tämä näyttely ei ole kuitenkaan se pääasia, vaan vain yksi osa koko prosessia. Itse taiteen tekemisen prosessi ja se mitä sen aikana päässämme tapahtuu, on se tärkein juttu. Niin kuin nyt minulle tämä kirjoittaminen on tärkeä itseilmaisumuoto, niin jollekin toiselle se on ajatusten maalaaminen tauluksi. Emme pidä taidettamme kuitenkaan mielenterveystaiteena, vaan oikeana taiteena. 

Olemme hakemassa nyt jatkorahoitusta tälle kulttuuriprojektillemme ja toivomme kovasti, että toimintamme voi jatkua edelleenkin. Se on ollut monen kuntoutujajäsenemme kohdalla merkittävässä osassa jäsenen aktivoitumista kodin ulkopuolisiin toimintoihin ja tuonut kaivattua sosiaalista sisältöä jäsenten elämään. 

Taiteella on parantava vaikutus.  

Seminaariterveisin, 

Mielenterveyskuntoutuja 

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.