Koskaan ei ole liian myöhäistä

Elä.

Elä, tee ja kokeile. Ei se ota, jos ei annakaan. Ole rohkea ja uskalla. Elämme täällä vain kerran. Tee se tänään, ettei sinun tarvitse myöhemmin miettiä, entä jos sittenkin olisin. Uskalla kokeilla uutta, joko onnistut tai sitten et. Pääasia että olet yrittänyt. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Tässä muutamia ajatuksia minun ja hyvän ystäväni eilisestä keskustelusta.

Tämä elämä on yllättävän lyhyt. Aivan liian lyhyt. Ystäväni on jo 50 ja minäkin kohta jo 45. Olemme aikuisia naisia. Keski-ikäisiä jo, jos tarkkoja ollaan. Ystäväni kertoi, että hän on tullut elämässään tienristeykseen täytettyään 50. Kohtaan, jossa sitä pysähtyy miettimään elämänsä tarkoitusta. Sitä, mihin tämä elämä on kulunut ja sitä mitä haluaisi vielä tehdä. Tulimme siihen tulokseen, että elämä on liian lyhyt hukattavaksi.

Mietin siinä, mihin minun elämäni on oikein kulunut. Minun elämästäni hävisi liki 20 vuotta sairastamiseen. Välillä olen ollut huonossa kunnossa ja välillä paremmassa kunnossa. Nyt kun voin sitten hyvin ja lääkityskin on kohdillaan, minun on hyvä olla. Minua ei edes pahemmin ahdista enää iltaisin, joskus on jotain pientä. Kiitänkin tästä 20 vuotta kestänyttä hoitoa ja terapiaa. Sitä, että olen saanut puhua, puhua ja puhua. Käydä asioitani läpi yhä uudestaan ja uudestaan niin kauan, että olen saanut käsiteltyä ne selväksi.

Nyt kun olen käynyt vihdoinkin lähes kaikki menneisyyteni ikävät asiat läpi, olen aika sinut itseni kanssa. Siihen meni 20 vuotta. En elä enää menneessä kuin hetkittäin. En ole enää katkera, en tunne vihaa, mutta en rakkauttakaan menneisyyttäni kohtaan. En myöskään murehdi tulevia asioita enää niin paljon. Asioita, joita ei ole vielä tapahtunutkaan. Olen oppinut viimeinkin 45-vuotiaana ja psyykkisesti sairaana elämään tässä hetkessä. Jossain vaiheessa se on ollut täysin mahdotonta.

Täysin terve en ole. Nuo menneisyydessä tapahtuneet asiat heijastuvat kyllä elämääni tässä ja nyt, mutta niillä ei ole enää sellaista valtaa minuun kuin aiemmin. Ymmärrän nyt paremmin, miksi ahdistun tietyissä tilanteissa, tai miksi stressinsietokykyni on niin matala. Olen oppinut tuntemaan sairauteni ja olen oppinut tuntemaan myös itseni. Myös aikuistumisella on ollut varmasti osansa asiaan. Nyt minulla onkin sellainen olo, näin 45-vuotiaana, että olen valmis elämään.

On paljon asioita joita minä haluan tehdä vielä ennen kuolemaani. En halua reissata maailman ympäri tai kiivetä Mount Everestin huipulle. Haluan tehdä sellaisia pieniä asioita, jotka ovat jääneet minulta väliin sairauteni vuoksi. Kävin tässä vast’ ikään erään toisen ystäväni kanssa ruotsinristeilyllä. Se oli asia, jonka olen kauan halunnut tehdä ja nyt se toteutui. Vielä muutama vuosi sitten tämä ei olisi onnistunut. Minusta onkin tullut tässä muutaman viimeisen vuoden aikana paljon rohkeampi.

Uskallan nykyään ottaa paljon enemmän riskejä elämässäni. Laittaa itseni alttiiksi, kokeilla rajojani, uskaltaa olla oma itseni ja altistua sille mahdollisuudelle, että epäonnistun tai että minuun sattuu. Tämä on avannut minulle lukemattomia uusia ovia ja antanut tunteen, että minä elän. Olen rohkaistunut tekemään paljon sellaisia asioita, jotka ovat tavallisille terveille ihmisille itsestäänselvyyksiä jo tässä iässä. Täytyy sanoa, että olen ylpeä itsestäni. On hieno tunne olla aikuinen, seisoa omilla jaloillaan ja tehdä tavallisia asioita, jotka saavat olon tuntumaan normaalilta tavalliselta ihmiseltä. Olemaan kuten muutkin.

Dirlittan

Yksi kommentti artikkeliin ”Koskaan ei ole liian myöhäistä

Jätä kommentti