Katjan ajatuksia Mieli ja Päihde 2018 -messuilta

Kansanedustaja Katja Taimela on toiminut Salon klubitalon kummina aivan toimintamme alusta saakka, vuodesta 2009. Joskus mietityttää ymmärtävätkö poliittiset päättäjät lainkaan mielenterveyskuntoutujien tai toipuvien päihdekäyttäjien asemaa Suomessa ja tietävätkö he siitä perustyöstä mitä täällä kentällä puskemme eteenpäin. Tässä Katjan puhe messuilta, josta löytyy vastauksia ja mietteitä siitä miten valtakuntamme korkeimmalla päättävällä tasolla asioista ajatellaan. Olkaa hyvä.

Hyvät ystävät, verkostot, yhteistyökumppanit, yleisö!

on ilo olla mukana näillä Mieli ja päihde –messuilla.
Kiitos kutsusta ja kiitos siitä, että tämä tapahtuma on järjestetty. Aluksi haluan todeta, jotta oli erityisen mieluisaa valmistella eilisen päivän aikana tätä puheenvuoroa, kun postilaatikosta kolahti samaisena päivänä Klubitalon lehti. Se kun ei ole itselleni mikä tahansa lehti, koska jo osoitetarrassa lukee Klubitalon kummi, olen siitä vuosienkin jälkeen edelleen kovin otettu.

Mielenterveyteen liittyvät haasteet ovat edelleen yhteiskunnassa kipeä asia ja monesti kynnys avun hakemiseen on korkea. Mielenterveysongelmista ei oikein kehdata puhua. Silti asia koskettaa monia meistä. Joka toinen meistä kokee elämänsä aikana mielenterveyden häiriöitä ja masennukseen sairastuu joka viides. Uskallan ajatella, jotta jokaista meistä ainakin välillisesti mielenterveys ja päihteet koskettavat jollakin tavoin.

Avun hakemisen vaikeus johtuu osin siitä, että mielenterveysongelmat leimaavat ihmistä. Toisaalta on varmaankin kysymys siitä, että vaikka meillä on laaja kirjo toimijoita ja apua hyvin laajalti eri muodoissaan saatavilla, kuten täällä tänään on hyvin tehty näkyväksi, ongelmien yllättäessä avun piiriin pitäisi päästä helposti ja pitäisi olla yksi selkeä taho johon ottaa yhteyttä. Vaikkapa masennuspotilaan voimavarat eivät riitä kovin pitkälle ponnisteluun palveluiden löytämiseksi ja niiden pariin hakeutumiseen.

Suht tyytyväisenä voin todeta, että esimerkiksi kaupungin kotisivut, jotka varmasti nykyaikana on helposti se paikka, josta apua lähdetään etsimään, on rakennettu niin, että sieltä löytää helposti palvelut. Erityisen hieno keksintö on ”pyydä apua” –nappi. Koen että, monilta osin meillä Salossa on mielenterveys- ja päihdepalveluissa aito tahtotila eri toimijoiden kanssa hoitaa asioita inhimillisellä otteella. Silti on hämmästyttävää saada yhteydenottoja, joissa kerrotaan tuskallisista tilanteista, joissa mielenterveyspalveluiden piiriin pääsemiseksi on tosiasiassa taisteltava.

Palvelujen ohella meillä on vielä paljon työsarkaa mielenterveysongelmien kantaman leiman poistamisessa. Mielenterveysongelmat ovat sairauksia siinä missä ruumiillisetkin sairaudet. Tuoreimman (vuoden 2017) mielenterveysbarometrin tuloksista olikin hämmentävää lukea, että väestöstämme lähes viidennes pelkää mielenterveyskuntoutujia: 19 % ei haluaisi kuntoutujia naapurikseen ja 18 %:n mielestä heitä on epämukavaa ja jopa pelottavaa kohdata. Kuntoutujista 39 % oli sitä mieltä, että psyykkisen sairauden vuoksi joutuu leimatuksi ja mielenterveysammattilaisista tätä mieltä oli peräti 69 %.

Ihmisten asenteisiin vaikuttaminen on hidasta työtä, mutta on aivan selvää näihin lukuihin viitaten, että siihen panostetaan. Yhtenä valistuksen muotona on minullakin tänään rinnassa vihreä nauha, joka liittyy Suomen Mielenterveysseuran Mielinauha-kampanjaan. Sillä paitsi kerätään varoja mielenterveyden edistämiseen ja vaikeassa elämäntilanteessa olevien kriisiauttamiseen myös edistetään ihmisten tietoutta mielenterveysasioista. Toivon tälle kampanjalle hyvin laajaa tukea!

Hyvä messuväki,

koska mielenterveysongelmien kanssa taistelevat ihmiset eivät usein pärjää omillaan, on tärkeää paitsi se, että meillä on tarjota auttavia käsipareja mutta myös se, että heidän äänensä saadaan kuuluviin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tiedämme kaikki, että esimerkiksi tiukassa taloustilanteessa leikkauspäätökset kohdistuvat usein juuri heihin, jotka eivät saa omaa ääntään kuuluviin.

Useammalla vaalikaudella tästä on puhuttu ja on tuskastuttavaa joutua toteamaan, että kompromisseja eri hallituksissa on haettu epäoikeidenmukaisen leikkauspolitiikan kautta. Niiden myötä kansaa on voimakkaasti jaettu kahtia, heihin joilla on, ja heihin joilla ei ole. Jakolinjat sen mukaan onko ihmisellä töitä vai ei, tai tarvitseeko hän paljon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tai sosiaalitukia, ovat syventyneet. Suuri ero on myös siinä, tarvitseeko terveydenhuollon vai mielenterveyshuollon palveluita. Sote-uudistuksen ympärilläkin keskustelu on pyörinyt lähinnä terveyspalveluissa.

Juuri tästä on kyse silloin kun puhutaan eriarvoisuuden kasvusta. Mielenterveyspalvelujen taso on eriarvoisuuskeskustelun kovaa ydintä. Kenenkään ei pitäisi olla riippuvainen siitä, että läheinen jaksaa taistella omaisensa saamiseksi mielenterveyspalveluiden piiriin.

Politiikassa puhutaan usein sisäisestä turvallisuudesta. Itse koen, että sisäisen turvallisuudentunteen pahin uhka on ihmisten syrjäyttäminen, koska silloin heidät kylmällä tavalla ulkoistetaan yhteiskunnasta seuraajan asemaan.

Eriarvoisuuden vähentämiseen on monia keinoja. Asiantuntijoiden keinovalikoimassa ovat olleet esillä esimerkiksi perheiden varhainen tuki, riittävä toimeentulo kaikille ja maksuton toisen asteen koulutus. Kaikki nämä myös ennaltaehkäisevät mielenterveysongelmia.

Professori Saaren johtama eriarvoisuustyöryhmä painotti loppuraportissaan mielenterveyspalveluiden kohdalla palvelurakenteen eheyttämistä, palveluiden tasalaa­tuisuutta sekä integraatiota eri palveluiden välillä. Kun nämä hoidettaisiin kuntoon, olisi ongelmiin mahdollista päästä puuttumaan varhaisessa vaiheessa ennen tilanteiden pahenemista tai suoranaista kriisiytymistä. Juhlapuheita on pidetty riittävästi, nyt tarvitaan tekoja!!

Useiden yhteydenottojen perusteella olen vaatinut kansallisen mielenterveysohjelman laatimista. Mielenterveyteen liittyvä tutkimustieto kehittyy koko ajan ja siksi tarvitsemme poliittisen ohjelman, joka ottaa uusimmat keinot käyttöön ja soveltaa parasta mahdollista tutkimustietoa.

Istuva hallitus on ilmoittanut, että mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistus valmistuu kuluvan vuoden aikana. Kokonaisuuden hallinnan kannalta on olennaista tehdä lakiuudistusten ohella myös kattava ohjelma, jossa määritellään kansallinen mielenterveyspolitiikka.

Mitä me sitten tarvitsemme ja mihin meillä on jopa oikeus?
Me tarvitsemme matalan kynnyksen palveluita, jotka tuovat avun odottelematta ja riittävän varhain. Palveluita on oltava tarjolla riittävästi sekä akuutteihin tarpeisiin että pitkäkestoisempaan hoitoon, terapiaan ja kuntoutukseen. Palvelukokonaisuuksia on koottava asiakkaan tarpeen mukaisesti, siis yksilölähtöisesti, jotta paras mahdollinen moniammatillinen tuki voidaan taata sitä tarvitsevalle.

Mitä sitten tarvitsemme eniten.. tarvitsemme ilmastomuutoksen siihen, että mieli- ja päihdeongelmat ovat sairauksia ja ne ovat hoidettavissa ja toiseksi.. vertaistuen merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa sairastuneiden kohdalla. Tähän vertaistukeen on nyt tulossa myös lakiin maininta myös kokemusasiantuntijoista, joita täällä tänäänkin käsittääkseni on paikalla.

Hyvät kuulijat!

Turun Sanomien helmikuussa julkaiseman jutun mukaan jopa joka kymmenes nuori on ollut psykiatrisessa hoidossa. Suurimmat syyt nuorten psykiatrisen hoidon taustalla ovat masennus ja ahdistuneisuus. Lähetteiden määrä on voimakkaassa kasvussa.

Tilanne on hätkähdyttävä ja tilastojen kertoma viesti armottoman karu. Käsillä on haaste, jota meillä ei ole yhteiskuntana varaa jättää ratkaisematta. Lasten ja nuorten pahoinvointi johtaa syrjäytymiseen ja on sekä taloudellisesti että inhimillisesti kestämätöntä. Yhden ihmisen ongelmat säteilevät ympärille ja pahimmillaan sairastuttavat myös läheiset.

Mitä tulee nuorten alkoholinkäyttöön.. voimme ottaa hyvin mielin vastaan THL:n tutkimuksen, josta selviää, jotta humalahakuinen juominen omine sivuvaikutuksineen nuorten elämässä on onneksemme edelleen laskussa.

Talouskriisit ja työttömyys, ulkopuoliset odotukset, yhä tiukkeneva kilpailu niin koulu ja opiskeluelämässä kuin työmaailmassakin haastavat omaa jaksamistamme. Monen kuorma kasvaa kestämättömäksi. Työttömyysongelma on johtanut näköalattomuuteen, siihen että tulevaisuus ei näytä lupaavalta vaan tasaisen harmaalta. Tällaisessa tilanteessa on vaikea alkaa rakentamaan elämäänsä tai vaikkapa kouluttamaan itseään. Tämä kaikki on meille Salossa viime vuosilta kipeän tuttua.

Elämän realismia on se, että Me kaikki koemme elämämme aikana raskaita aikoja, jolloin jaksamistamme koetellaan. Onkin ratkaisevaa, että saamme jo kotoa työkaluja sietää ja kohdata erilaisuutta, sekä kestää vastoinkäymisiä. Meillä jokaisella tulee olla mahdollisuuksia paitsi purkaa stressiä itsellemme sopivaan liikuntaan, kulttuuriin tai muuhun harrastukseen. Meillä jokaisella pitää olla mahdollisuuksia toteuttaa itseämme. Ja meillä jokaisella on vastuu yksinäisyyden ”torjunnassa.”

Hyvät ystävät,

lopuksi muutama sana entiseltä kollegaltani, runoilija Tommy Tabermannilta. Niiden myötä toivotan teille kaikille aurinkoista kevättä ja kesän odotusta, pidetään huolta toinen toisistamme mielinauhateeman mukaisesti, Olet tärkeä.

Onnellinen on hän,
joka oppii viihtymään itsensä ja
maailmansa keskeneräisyyden kanssa.
Onnellinen on hän,
joka herää joka aamu toiveikkaana ja
tarmokkaana tavoittelemaan
koskaan täyttymätöntä unelmaansa.

Kiitos.

Yksi kommentti artikkeliin ”Katjan ajatuksia Mieli ja Päihde 2018 -messuilta

Jätä kommentti