Joulutarina

Joka talvi Rovaniemellä Suomessa, lumi alkaa sataa. Sen mukana saapuu lumiakan ja lumiukon henget. Lumi kasaantuu mahtavimman ikivihreän puun juurelle luoden lumirakastavaisten hahmot, ja henget laskeutuvat niihin herättäen heidät henkiin.
Kun heidät ensimmäistä kertaa luotiin, heille annettiin kauniit irlantilaiset nimet; Tierney ja Luan. Joka vuosi he rakastuvat toisiinsa enemmän ja enemmän.

Metsän eläimet kokoontuvat yhteen koristellakseen lumirakastavaiset vaatteilla, ja he antavat heille silmät, korvat, nenät ja suut. Mäyrät tuovat kudotut puunappiset villapaidat, huivit ja pipot jotka on tehty varta vasten lumirakastavaisille tuoden heille mukavuutta.
Jänikset lahjoittivat hienoimmat porkkanansa neniksi, jotta he voisivat haistaa havupuut ja joululeivonnaiset ja he muistaisivat kaikki menneet joulut. Siilit etsivät nenillään puista pudonneita ja lumen hautaamia pähkinöitä. Näistä tehtiin lumirakastavaisten hymyilevät suut ja niin he saivat kyvyn puhua.
Tarkkakuuloiset karhut menivät kauniisti solisevien jokien luo, ja keräsivät erikoisen muotoisia kiviä heidän korvikseen. Varpuset käyttivät tarkkoja silmiään löytääkseen täydellisiä mustia kiviä ja puhdistivat ne niin, että niistä heijastui ympäröivä maailma. Niin lumirakastavaiset saivat kyvyn nähdä. Mutta ennen kuin ne laitettiin Tierneyn ja Luanin kasvoille, eläimet koristelivat ikivihreän kuusen loihtiakseen sen mitä häikäisevimmäksi joulupuuksi. Näin lumirakastavaisten avatessa silmänsä, he näkisivät ensimmäiseksi kaikkein kauneimman puun.

Tänä talvena Tierney ja Luan katsoivat iloisina, kun eläimet toivat lahjoja ja kirjeitä joulupuun alle ja luistelivat jäätyneen järven jäällä lumihiutaleiden leijaillessa hiljalleen maahan ja tanssivat joululaulujen soidessa.
He viihtyivät joka talvi vain katsellen eläinten puuhia, mutta tänä vuonna jokin tuntui erilaiselta, jotain puuttui. Ensimmäistä kertaa he tajusivat, ettei heillä ollut tarkoitusta elämässään. He alkoivat tuntea olonsa hyödyttömiksi ollessaan jumissa samassa paikassa ilman tarkoitusta, kun muut eläimet tekivät kaiken heidän puolesta pystyen liikkumaan vapaasti. Mutta sitten he miettivät kaikkia aikaisempia talvia ja sitä, kuinka heidät uniikisti ja taianomaisesti luotiin satavasta lumesta, ja kuinka he pitivät toisilleen seuraa, ja sen parempaa seuraa ei ollutkaan.
He kuuntelivat keskittyneesti toisiaan ja kävivät merkityksellisiä keskusteluja. Joskus he jakoivat huoliaan, kertoivat nauraen tarinoitaan ja jakoivat tietämyksiään eri aiheista. Ja siinä hetkessä he tajusivat, että pelkästään toisen rakastaminen oli tarpeeksi, niinpä he jatkoivat tyytyväisinä eloaan tämän merkityksen kanssa.

Sinä päivänä, kun talvi väistyi ja viimeiset koristeet riisuttiin kuusesta, kaikki eläimet tulivat sanomaan jäähyväiset lumirakastavaisille seuraavaan talveen saakka.

Myöhemmin sinä iltana, kun kuu loisti kirkkaana, Tierney ja Luan olivat kahden. He kertoivat toisilleen, kuinka paljon he rakastivat toisiaan, ja kun heidän sydämensä lämpenivät onnesta, he alkoivat sulaa. He sulkivat silmänsä syleillen toisiaan.

”Nähdään ensi talvena.”

”Nähdään silloin kultaseni.”

Heidän henkensä lensivät taivaalle kärsivällisesti odottamaan seuraavan talven lunta.

Jatkuu…

Moya Serena Brennan

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.